Kiinteistöpalvelu Kotipiha Oy

Olemme vuonna 2013 perustettu kiinteistöjen huoltopalvelua ja kunnossapitoa tuottava yksityinen kiinteistöhuoltoyritys.

Toimipisteemme sijaitsee Tuusulassa, Sulan alueella Mukulakujalla.

Vahvuutenamme on hyvin hoidettu kiinteistö ja tavoitteemme aina tyytyväinen asiakas.

Ammattitaitoisen palvelun lisäksi laatu, tekninen osaaminen, osaava ja motivoitunut henkilöstö sekä joustavuus asiakkaan tarpeiden mukaan on etusijalla. Asiakaskohteissa työt mitoitetaan siten, että ne pystytään myös hoitamaan. Tukenamme on lisäksi paras mahdollinen yhteistyöverkosto.

Palveluihimme kuuluvat muun muassa kiinteistöihin kohdistuvat huoltotyöt, pihojen kunnossapito sekä yleisien tilojen siisteydestä huolehtiminen. Siivousammattilaisena yhteistyössä kanssamme toimii CleanMarin Oy.

Tavoitteenamme ovat laatutakuu ja asiakastyytyväisyys. Näihin kuuluvat hyvä työn jälki ja huoltotöiden suorittaminen nopeassa ajassa toimeksiannosta – joko samana tai seuraavana työpäivänä vikailmoituksen saapumisesta. Laatua takaamassa on vankka työkokemuksemme yli 10 vuoden ajalta.

Palvelemme ma–pe kello 7–15 välisen ajan. Muina aikoina hoidamme kiireelliset asiat päivystysluontoisesti.